Pekka:
Def Leppardin Hysteria (1987) ei ole erityisen koskettava, kiinnostava, eikä edes kovin hyvä levy. Pyromaniaan verrattuna saundi on kuin keittiön pöydälle hylätty kermajäätelö: pehmeää kuraa. Jostain syystä Hysteria on kuitenkin (ollut?) 51. myydyin levy Yhdysvalloissa. Laitetaan 80-luvun piikkiin.
Veikko: no tää oli taas niin tätä. Sokeroi mut oli imelä mutta menevä, Love Bites puolestaan... eiku sehän se oli se imevä! Eiku imelä! Menee kirjaimet sekaisin.
Mutta että ton yhden hitin tuloilla varmaan elelee kartanossa mukavasti. Sinänsä yksikätiset rumpalit on kyllä tarinoina aika innostavia.
Hysteria Spotarissa
2 kommenttia:
Ensimmäinen näistä levyistä, jonka oon kuunnellu puhki aikanaan.
Ihan rehellisesti: Hysteriasta vois ottaa b-puolelta neljä biisiä pois ja se ois välittömästi parempi levy (ja edelleen ihan tarpeeks pitkä). A-puoli on sen sijaan lajissaan viimeisen päälle.
Soundillisestihan Hysteria on sitten alusta loppuun niin täydellinen ku mitä vuonna 1987 studiossa sai aikaan, ja senkin takia se kuulostaa ekat viis(toista) kertaa pöydälle hylätyltä kermajäätelöltä.
Oikeestihan jo Pyromania oli soundeiltaan "löysä", Hysteria on vaan sen johdonmukainen jatko. On Through The Night (1980) ja ennen kaikkea High N Dry (1981) on ne levyt, joilla Def Leppard on rokeimmillaan. Mutta ne ei ymmärrettävistä syistä ole kaikkien aikojen top 500 -listalla.
Ja niin, tässä myös syy siihen, miksi Hysteriaa on ostettu niin tolkuttomasti.
O.
No joo, kyl mä tohonkin voin yhtyä. Pour Some Sugar On Me on kyl aika kova ja toi musavideo oli myös paljon parempi kuin UK-versio, loistavaa et linkitit. Luultavasti heltyisin, jos kuuntelisin tän viistoista kertaa.
Täytynee tarkastaa noi levytkin, ainakin On Through The Nightin pari ekaa biisiä tuntuis potkivan hyvin. Ajoittain tää lista kyl tuntuu korreloivan liiankin hyvin radiosoiton kanssa, mut ei kai kaikesta voi ite pitää.
Lähetä kommentti