torstai 5. heinäkuuta 2012

452. Madonna: Music

Pekka:
Music (2000), madonnan kahdeksas levy. Syntsapoppia. Ihan ok levy ja Madonna nyt on tietysti ihan mieletön. Mut ehkä tää on vielä vähän turhan lähellä. Ja Madonna on ehkä kuitenkin enemmän keikkabändi, livenä kovempi kuin levyllä.

Ei ehkä ihan mun juttu.

Music Spotifyssä

lauantai 2. kesäkuuta 2012

453. Jane's Addiction: Ritual de lo habitual

Pekka:
Ritual de lo habitual (1990), punkahtavaa Kingston Wallia, tai siis toisin päin. Kitara ahkerassa käytössä, vähän grungahtava, aika psykedeelinen (Of Course, Obvious). Ensimmäisiä 90-luvulla breikanneita vaihtoehtorockbändejä.

Ei nyt ehkä ihan mikään mun kestosuosikki, mut ihan levy. Kuuntele vaikka Been Caught Stealing ja Stop.

Ritual de lo habitual Spotifyssä

torstai 31. toukokuuta 2012

454. Stan Getz & João Gilberto: Getz/Gilberto

Pekka:
Getz/Gilberto (1964) aloitti ilmestyessään Jenkkien bossa nova -buumin. Bossa novahan on brasilialaista samba-jazzia tai Anssi Kelan sanoin "hevi tulee jazzista ja jazz voodoosta". Ipaneman tytölle kävi niin kuin jazz-standardeille usein käy. Siitä tuli korvamato ja lyhyen kotelovaiheen myötä se pyrähti hisseihin kautta maailman. Sen palveluksen voi ehkä tehdä itselleen ja tälle levylle, että jättää mainitun biisin viimeiseksi.

Getz on fonisti ja Gilberto hunajaääninen kitaristi. Brassimeininki jytää ja kaikki on täydellistä. En valita.

Getz/Gilberto Spotifyssä

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

455. The Police: Synchronicity

Pekka:
No nyt päästiin käsiksi hittiparaatiin. Synchronicity (1983) alkaa synaorgastisella Synchronicityllä (Tubular Bells?), jatkuu kypsän muusikon antennipipokauden etnopläjäyksellä Walking In Your Footsteps, funk/jazz-pörinällä O My God ja muuntautuu Motherin myötä jonkinlaiseksi The Birthday Party -tribuutiksi. Sekava levy.

Alles in allem, vaikka Synchronicity onkin saundien suhteen ehkä vähän sekava, lyyrisesti levy on yllättävän kova ja yhtenäinen. Lyriikassa seilataan rakkauden, perheen, työn ja selviytymisen välillä syvissä vesissä. Synkronisiteetti taas tulee Jungilta ja onkin aika mielenkiintoinen käsite, mut jätetään se silti kotiläksyksi. Toistuva teema on ihmisen väistämätön kietoutuminen merkityksen verkkoihin ja siitä aiheutuva ahdistus... Psykologinen levy.

Synchronicity I on levyn kovin mulle uusi ralli, mut ehkä myös Walking In Your Footseps, Synchronicity II ja Wrapped Around Your Finger. Loistava levy.

Synchronicity Spotifyssä

torstai 24. toukokuuta 2012

456. Big Star: Third/Sister Lovers

Pekka:
Third/Sister Lovers (1978) on Big Starin kolmas ja viimeinen levy 20. vuosisadalla. Myönnän heti alkuun, että mä en oikein ymmärtänyt tätä levyä. Toisaalta tää onkin kulttilevy ja kieltämättä saundi parani selvästi jo toisella kuuntelukerralla.

Bändin jäsenten mukaan levy ei ole niinkään Big Starin, vaan laulaja Alex Chiltonin soololevy. Levy valmistui 1975, mutta julkaistiin vasta 1978, koska julkaisu ei ilmeisesti kiinnostanut edes Chiltonia. Biisien järjestyksestä tai edes levyllä esiintyvistä biiseistä ei ole yksimielisyyttä.

Itse kuuntelin levyn à la ensimmäinen LP-julkaisu (PVC Vinyl 1978). Onhan tää jotain proto-REMiä, mut en mä oikein ymmärrä REMiäkään. Sivuhuomautuksena: näiden jätkien ensimmäisellä levyllä on That '70s Show'n tunnari.

457. Jackson Browne: For Everyman

Pekka:
Brownen toinen albumi For Everyman (1973)... Kantria ei pääse pakoon.

Aika flawless, saundi vaihtelee folkista rokkiin. Ei oikeastaan mitään sanottavaa, täysin kuuntelemisen arvoinen lätty. Kuuntele vaikka Take It Easy, These Days ja etenkin For Everyman.

For Everyman Spotifyssä

tiistai 8. toukokuuta 2012

458. John Prine: John Prine

Pekka:
Moni on tässä matkan varrella motkottanut et

"Toi Rolling Stonen listahan on ihan paska... Mitä mä nyt silmäilin, ni moderni jazz, 1600-luvun lopun kirkkomusiikki, bollywood ja gamelan näyttäs olevan todella aliedustettuja genrejä.."

By-vitun-hyy. Tää on amerikkalaisen rock-lehden lista ja näitä loputtomia kantrilevyjä kuuntelen minä, ette te. Kyl pieni tuvalainen kurkkulaulu ja stoner/sludge/doom metal -pörinä varmasti piristäis tätä tunnelmaa. Ehkä Sleep tai jopa Bongzilla. Mut kun ei niin ei.

That said, John Prinen eponyymialbumissa John Prine (1971) ei ole ihmeemmin mitään vikaa. Hyvää, hauskaa kitarameininkiä ja jos jaksaa kuunnella sanoja, niin kyllä näin tiedostavan kaman pitäis upota jokaiseen liberaaliin kommarihippiin. Toisaalta, jos ei pidä kantrista, niin ei ehkä kannata edes yrittää. Jos haluaa silti kokeilla, pilvenpolttelusta kertova avauskappale Illegal Smile on ehdoton:

When I woke up this morning, things were looking bad
Seemed like total silence was the only friend I had
Bowl of oatmeal tried to stare me down... and won

John Prine Spotifyssä

459. EPMD: Strictly Business

Pekka:
Eric and Parrish Making Dollars ja eka levy Strictly Business (1988). Levy lyö heti feissiin äärimmäisen kovilla funk- ja rock-klassikoista sämplätyillä taustoilla. Siis nenä lähti irti ja silmät pullahti päästä -kovilla.

Teksteistä saa yllättävän hyvin selvää ja jäbien flow on jotenkin tosi symppis ässävikaa myöten. En tiedä oliko lätyn eka puoli vahvempi vai alkoiko lyriikoiden hiphop-uho vaan kyllästyttää. Sämpläyksen kliseisiinkin (kevyt anakronismi multa, joo, myönnän) alkaa hiljalleen hajoilla. Käyttistä, mut asiaan vihkiytymätön ei ehkä vuonna 2012 kestä koko levyä.

On myös niin et jos väittää pitävänsä vanhasta hiphopista, eikä pidä tästä levystä, niin vikaa on vain ja ainoastaan kuulijassa. Shame on you ja luurit takas korville.

Strictly Business Spotarissa

460. Alice Cooper: Love It to Death

Pekka:
Love It to Death (1971) on yllättävän lunki rock-levy. Tai psykedeelinen proge-heavy? Jos diggaa Rocky Horror Picture Show'ta muutenkin kuin verkkosukkahousujen vuoksi, saa varmasti tästäkin jotain irti. Siis ne jätkät on niin kuunnellu tätä levyä - tai ehkä tätä oli vaan liikkeellä. Ei sillä etteikö Alicellakin olis verkkosukkiksia, varmasti on. But I digress.

Kuuntele I'm Eighteen ja Ballad of Dwight Fry.

Love It to Death Spotifyssä

461. Los Lobos: How Will the Wolf Survive?

Pekka:
How Will the Wolf Survive? (1984) eli rockabillyä meksikolaisvaikutteilla. Tai sano kantri vaan. Meksikolaisvaikutteiset (?) haitarisaundit (?) ja humppakompit (?) ovat kuin keskivertoa paremmalta eteläsuomalaiselta tanssilavalta. Jotenkin tää on vähiten tälle listalle kuuluva levy. Kuka tätä kuuntelee?

How Will the Wolf Survive? Spotifyssä

462. Marvin Gaye: Here, My Dear

Marvinin erolevy Here, My Dear (1978) on tuplalevyllinen diippiä, epäkaupallista funkkia. Naistenlehtikamaa jopa. On sopivaa, että Marvin maksoi elatusmaksurästinsä levyn rojalteilla. Musiikillisesti ei ehkä erityisen päräyttävä (tai vaihtoehtoisesti nimenomaan päräyttävä), mut konsepti on hieno.

"Somebody tell me please/Why do I have to pay attorney fees?"

Avioerofunkkiin pääsee hyvin sisään kuuntelemalla esim. biisin You Can Leave, But It's Going To Cost You.

Here, My Dear Spotifyssä

463. Elton John: Tumbleweed Connection

Elton John, tuo Englannin Mikko Alatalo...

Tumbleweed Connection (1970) on balladipainotteinen levy blues- ja kantrivaikutteilla, mut kuitenkin funkahtavaan sävyyn.

Rumpu- ja pianosaundit ovat kautta linjan ehtaa eltonjohnia: näemmä tällä levyllä onkin rumpujen takana ensi kertaa Eltonin luottorumpali Nigel Olsson. Laulu ei ole vielä niin maneerista, että ärsyttäis, mutta ei tätä silti voi laulaa mukana.

Ja brittiartistin levy villistä lännestä? Tota noin.

Keksin noin viikko sitten syyn sille, miksen ole innostunut hipstereiden balladibändeistä. En pidä bändejä huonoina, mutta ne kaikki kuulostavat hyvältä, koska saundi on täsmälleen sama.

Nyt tuntuu siltä, että joka balladibändi kuulostaa sieluttomalta 70-luvun vaihteen Elton Johnilta. Ehkä se saundi oli alkujaankin liian hyvä, liian helposti vietävissä.

Sori Elton.

Tumbleweed Connection Spotifyssä

464. Jay-Z: Blueprint

Blueprint (2001). Kolme sanaa: todella menevät samplet. Ei kuitenkaan ehkä ihan tulessa, Doorsin sämpläys meni jo vähän liian pitkälle. Girls Girls Girls oli ihan hauska, mutta jos yhden biisin kuuntelet, kuuntele Heart Of The City (Ain't No Love). The Blueprint Spotifyssä