Pekka:
Ei ole helppoa suhtautua tyylikkääseen hoppiin vakavasti kuultuaan tasan neljä levyn biisiä sataan kertaan (eikä riitä) ala-asteen diskossa. Ei yksinkertaisesti onnistu, mutta yritän silti.
Otetaan pikakelaus. Kokonaisuutena The Score (1996) on yllättävän synkkä. Takavuosien hittikimara, Fu-Gee-La ja Ready Or Not sekä coverit Killing Me Softly ja No Woman, No Cry, pitävät edelleen pintansa. Wyclef Jeanin räpäytys menettelee, mut Lauryn Hill on vähän liian vihainen ja Pras vähän liian huono.
Monipuolista huttua.
Oo la la la hmm hmm jotain jotain oo la la lalalala.
2 kommenttia:
Joo, Laurynin räpit ja laulut toimii musta Miseducation of... -soololevyllä paremmin. Siltä löytyy Doo Wop (That Thingin) ja muiden vanhojen hittien lisäksi monta unohtunutta hienoa, niinku tämä: http://www.youtube.com/watch?v=xEnKURp0hlc
Toi Miseducation of... onkin pitänyt tsekata jo pitkään. Taitaa olla tällä listallakin, niin ei tarvii erikseen vaivautua. Mietinkin itse asiassa tota kirjoittaessani et toi johtuu varmaan enemmän levyn kemiasta kuin siitä et Lauryn ois toivoton.
Lähetä kommentti